Historia

Vuonna 2022 Resonanssi viettää 35-vuotis-juhlavuottaan! Lue lisää hienosta historiastamme. Kuvia näistä aikakausista lisätään parhaillaan!

1980-luku

Itsenäisyyspäivänä 1987 Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun perustettiin Resonanssi TK 5 432 -niminen naisopiskelijakuoro. Nimen lisäliite juontaa juurensa Tekniikan käsikirjan 5. osaan, jonka sivulta 432 löytyy termin resonanssi selitys. Kuoro toimi tällöin LTKY:n alaisena kerhona.

1990-luku

Resonanssi keikkaili ja harjoitteli ahkerasti sekä itsekseen että Lappeenrannan Teekkarilaulajien kanssa. Toimintaan kuuluivat olennaisilta osin myös saunaillat, ekskursiot sekä muut aktiviteetit. Kuoron ilme uudistui, kun nimestä tiputettiin liite TK 5 432 pois ja uusi logo sekä esiintymisasut otettiin käyttöön. Keväällä 1995 pidettiin ensimmäinen täyspitkä kevätkonsertti.

2000-luku

Keikkoja riitti runsaasti myös uuden vuosituhannen puolella, minkä lisäksi lukuisat teemakonsertit pitivät kuorolaiset kiireisinä. Saunailtojen ja harjoitusviikonloppujen ohelle kehitettiin laulutyöpajoja, joissa laulajia opastettiin muun muassa äänenmuodostuksessa. Resonanssi teki myös debyyttinsä PoWiCup-kyykkäturnauksessa.

2010-luku

Alati muuttuvista jäsenmääristä huolimatta Resonanssi jatkoi toimintaansa aktiivisella otteella läpi vuosikymmenen osallistuen muun muassa NSSS-tapahtumiin Tartossa ja Oulussa sekä kahdesti Teekkarikuorojen kokoontumisajoihin. Yhteistyötä Teekkarilaulajien kanssa jatkettiin jäsenten iloksi kuorositsien ja myöhemmin myös konserttien muodossa. Uudella logolla varustettu kuoro juhli vuonna 2017 30-vuotista taivaltaan asianmukaisesti juhlakonsertilla ja karonkalla. LTKY:n luopuessa kerhoistaan kuoroa pyörittämään perustettiin itsenäinen yhdistys.

2020-luku

Vuosikymmenen alussa alkanut koronapandemia toi haasteita myös Resonanssin toimintaan, mutta ahkeran rekrytoinnin vuoksi kuoron jäsenmäärä on nyt suurempi kuin vuosikausiin. Yhteistyö Teekkarilaulajien kanssa elää ja voi hyvin, ja sitä toteutetaan yhteiskonserttien ja -keikkojen, kuorositsien sekä muiden tapahtumien muodossa. Tämän lisäksi resolaiset viettävät aikaa yhdessä mm. omissa saunailloissa. Kyykkäperinnettä NKL:ssä jatkaa Resonanssin laulajista muodostettu Haukinanssi-joukkue.

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: